sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesä on pukeutumisen kulta-aikaa

Tänä viikonloppuna vietettiin Salossa SaloVolley-tapahtumaa, mutta harmikseni mulla oli jokapäivälle työvuoro :( Noh, ei siinä mitään, no problem, sillä muahan ei työt ole ennenkään estänyt hauskaa pitämästä! :D Lauantaina olin aamuvuorossa kolmeen asti, joten tavallaan se itse kohokohta meni ohi, kun en päässyt urheilukentälle pelejä katsomaan, mutta meillä oli muutenkin vähän toisenlaista ohjelmaa suunniteltuna! ;) Toisaalta olisi ollut todella kiva mennä, kun aurinkokin paistoi ihan täysillä ja paikan päällä olisi ollut tuttuja pelaamassa sekä varmasti paljon muitakin ihmisiä liikenteessä...mutta harmit unohtui, kun pääsin kotiin ja vedettiin uikkarit päälle ja paineltiin terassille nauttimaan loppu päivästä! 


Aivan superpäivä sään puolesta! Tarkoituksenamme tosiaan olikin nauttia auringosta ja oleilla ulkona. Älynväläyksemme paljun lämmittämisestä tosin todettiin hieman turhaksi, koska noin kuumana päivänä vielä kuumemmassa paljussa lilluminen ei loppupeleissä houkuttanut oikein ketään :D Mutta siinä poppivehkeiden raikaessa muutama tovi sielläkin tuli vaan istuttua! :)


Mä olen tunnetusti aika kova laittautumaan ja yleensä kun näin illanvieton lomassa ryhdyn kunnolla siihen touhuun, niin siinä voi helposti vierähtää tunti jos toinenkin! :D Mutta meidän porukassa se yleensä onkin ikäänkuin yksi illanvieton ohjelmanumero. Istahdetaan kaikki yhdessä keittiön pöydän ääreen pussukoinemme ja aletaan sutimaan! :D Ja itse ainakin nautin aivan valtavasti nimenomaan tästä vaiheesta! Hyvä musiikki soi taustalla, keskutellaan siinä koko ajan ja nautitaan hyvästä viinistä samalla, niin mikäs sen parempaa! Tälläkin kertaa oltiin kaikki varsin tyytyväisiä saatuihin lopputuloksiin ja intouduttiin ulos asukuvia kuvailemaan! :) Tää on oikeestaan tosi kivaa nyt kun tuttava piirissä moni pitää blogia, niin kuvaamisestakin on tullut sellainen kaikkien yhteinen juttu! :) Laitan nyt seuraavaksi kunnon pläjäyksen kuvaus-sessiomme sadosta! :D 

Paita/New Yorker, nahkahame/H&M, kaulakoru/Glitter

 

Siis voi jumbe, että olin innoissani tosta asusta! :D Ehkä kaikista tähän astisista juhla-asuistani upein! Toi kukkapaita on itseasiassa sellanen body, mutta ei tuntunut kyllä päällä ollenkaan häiritsevältä, vaikka ostohetkellä vähän epäilyttikin! Mun mielestä värikäs kukkakuosi on aina hyvä valinta kesällä, ja varsinkin nyt, kun se sopi hiusten kanssa niin mainiosti! (Vaikkakin mun vaaleanpunainen pääni on haalistunut jo melkein olemattomiin...) Ja entäs nahkahame!!! Aluksi olin sitä mieltä, että en voisi missään nimessä lähteä toi päällä ihmistenilmoille, koska 
a) se on erittäin lyhyt, 
b) se ei tuntunut/näyttänyt istuvan kunnolla ja 
c) se on nahkaa :D 
Mutta päätin kuitenkin repäistä ja iskin sen loppuillasta päälleni! Ja hyvä niin, koska kokonaisuus oli todella onnistunut! Toki tämäkin trendi oli suoraan muotilehtien sivuilta napattu, pehmeän ja hennon yhdistäminen kovaan ja rajuun toimii aina, yhtä hyvin kuin valkoinen ja musta. 


En siis todellakaan ole aiemmin käyttänyt mitään nahkavaatteita, joten olo oli alkuun jokseenkin epävarma, ja jätin siitä syystä tällä kertaa korkokengät laittamatta. Yhdistin nahkahameen kanssa hillityt mustat kiilapohjaiset nilkkurit, jotka vähän aikaa sitten hankin ja mielestäni valinta oli kyllä aivan oikea! Kyllä korkokengät olisi ehkä ollut jo vähän liikaa...Tosin kesäisin pukeutumiseenkin suhtaudutaan aikapaljon vapaamielisemmin. Kukaan ei katso suu auki, jos kulkee juurikin lyhyen hameen tai pienen topin kanssa, ja mitä kenkiin tulee, niin kesällä jos joskus, korkokengillä pistellään menemään! :)


Meijän porukassa kaikki ollaan oikeen tyyli-lyylejä ja tykätään panostaa pukeutumiseen. (Varsinkin nyt blogien myötä.) Siispä haluan esitellä muidenkin tyttöjen onnistuneita asuja! Heidi oli valinnut päälleen myös kukkakuosin, ja Heidin kohdalla mekko tosiaan sopi täydellisesti hiusten värin kanssa. Itseasiassa Heidin hiustensävy on melkein juuri se mitä itsellenikin haluaisin! Mun mielestä on niin mahtavaa, miten meilläkin jokaisella on selkeästi sellainen ihan oma tyylimme, vaikka hiustenväri sama olisikin!


Mira nyt tunnetusti on yleensä meidän porukassa se, joka uskaltaa tarttua niihin vähän villimpiinkin asuihin, ja tällä kertaa todellakin villi on oikea sana! :D Käärmeen-nahka kuosia yhdistettynä kirjavaan raitakuvioon näyttää ensisilmäykseltä hyvin erikoiselta, mutta itseasiassa sopii Miran päälle kuin nakutettu! Boheemi-intiaani look yhdistettynä mustiin hiuksiin on yhtäkuin upea Pocahontas! :D 


Ja Bella neitimme oli hypännyt jumpsuit asuun, joka on myös ehdottoman kesäinen! Valkoinen ja pitsinen asu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan todella näyttävä! Ja kirkuvan punaisista hiuksista puhumattakaan! :D Omasta kaapistani ei tätäkään vaatetta vielä löydy, mutta selvästikin syytä olisi! Palatakseni vielä hiusaiheeseen, sanottakoon, että lyhyet hiukset usein kaipaavat jotain erikoisempaa väriä, ja Bella on kyllä ehdottomasti löytänyt omansa! Mui Bueno! :)


Seuraavat kuvat eivät varmaan sen enempää selostuksia kaipaa! No ehkä kaksi sanaa on pakko mainita: Harley Davidson. :D


Äitin kesäkukkaset olivat niin kauniin värikkäitä, että parit kuvat vielä niidenkin kera oli napattava! Ehkä nyt on tätä asua esitelty ihan riittämiin! :D


Loppu illasta rakas Heinkin ehti vielä liittyä joukkoomme ennen baariin lähtöä ja skoolattiin kesän kunniaksi skumppa maljat! Näitä ihania tyttöjen iltoja pitäisi ehdottomasti olla enemmän! <3


<3 Laura