torstai 20. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuulumisia! Ja Pinaatti pannukakkua!

Onpa mennyt tää maaliskuu hujauksessa eteenpäin! On ollut ihan liikaa kaikkea tekemistä, ja aikaa ei oo oikeen jäänyt blogin päivittelyyn... :( oon jälleen vähän (=lue paljon!)  jäljessä kouluhommista ja eteenpäin porskutetaan koko ajan, joten tehtävää on tosiaan ollut enemmän kuin tarpeeksi! Vaikka meillä onkin tällä hetkellä itseasiassa tosi vähän oppitunteja, niin itsenäisesti tehtävää opiskelua on aika armoton määrä...oonkin vähän kartoittanut mitä kaikkea mun pitäisi ehtiä seuraavien kolmen viikon aikana hoitamaan, ja olen aivan kauhuissani ehdinkö millään!!! Varsinkin kun työt vie oman osansa ja viikonlopulla häämöttää synttäri kestitkin...Noh, fingers crossed and hope for the best! :D

Tästä tulee nyt vähän tällainen sekametelisoppa-postaus, mutta halusin silti päivitellä tänne muutamia kuvia kuluneelta viikolta! :) Olisin halunnut tehdä sellaisia hienoja kuvakollaaseja kun monissa blogeissa näkyy, mutta ei millään nyt kyllä ehdi kikkailemaan, niin aikamoinen pläjäys tiedossa :D


Näin tiistaina "Mitä tänään syötäisiin?" -ohjelmassa kun Alex Nurmi kokkasi houkuttelevan kuuloista pinaatti-pannukakkua, ja marssinkin heti seuraavana päivänä kauppaan hankkimaan meille pakastimeen pinaatti varastoa! :D Pinaattihan tosiaan on terveellinen aines, mutta itseltä ainakin on jotenkin päässyt unohtumaan koko aines! Ja nyt kun oikeen asiaa mietin, niin en ole tainnut oikeastaan koskaan kokata mitään pinaatista, joten jo oli sitten aikakin! :D Tässä linkki reseptiin, jonka mukaan lähdin tätä vihreää vihannesta kokeilemaan! 


Okei lopputulos ei ehkä ole niin houkuttelevan näköinen, mutta kyllä sitä silti ihan mielellään tuli syötyä! :) Ei ainakaan mun mielestä maistunut mitenkään pahalta vaikka pinaattiakin kohtaan aika monilla taitaa jotain ennakkoluuloja olla. Mun mielestä tosi miedon makuinen. Kokosin meille samanlaiset annokset kuin ohjelmassakin, eli tarjoiltiin kinkun ja raejuuston kera ja täytyy sanoa, että voisin kyllä tehdä uudestaan! Ja pinaatti osoittautui todella halvaksi ainekseksi! Yksi pakastepussi pinaattia maksoi muistaakseni vaivaiset 60 centtiä! Ja siitä yhdestä pussista tekee kokonaisen pellillisen pannukakkua tai kokonaisen kattilallisen pinaattikeittoa. Ajattelin joku kerta kokeilla myös johonkin kastikkeeseen tuomaan väriä ja terveellisyyttä!


Ja Opiskeltu on! Monen monta tuntia luettu ja muistiinpanoja kirjoitettu! Toivonmukaan jotain vähän olisi jäänyt päähänkin! :D Kyllähän noi kaikki asiat mua oikeesti ihan kiinnostaa, ja tykkään lukeakin, mutta välillä vaan ei millään pysy tarvittavan tasoinen keskittyminen päällä...kahvista ja muista piristeistä huolimatta...


Oon tällä viikolla tehnyt taas aika paljon hankintoja...osa ei-niin-tärkeitä hankintoja, mutta jotka vaan piti silti saada...heh :D Haluan nyt esittellä niitä seuraavaksi: 

Mullahan tuhlaantui aika paljon rahaa Tallinnassa kosmetiikkaan, mutta lopulta annoin ne kaikki pois, koska ne ei vaan sopinutkaan mun iholle...taas kerran sai kantapään kautta oppia, että kaikkiin tv-mainoksiin ja markkinointi-kikkoihin ei vaan kannattaisi hairahtaa...Noh, tulipahan äiti iloiseksi uusista tuotteista! :) Mutta päätin nyt sitten tältä erää ottaa opikseni ja ostaa vähän halvempaa kosmetiikkaa ja sellaisia tuotteita, joita olen jo käyttänyt ja huomannut, että sopivat mulle. 

Ei siis yllätä ketään, että päädyin apteekin hyllyille kasvovoiteita valikoimaan. Mukaan tarttui tuo Eucerinin Aquaporin Active -kosteusvoide. Todella miellyttävä koostumus, joka kosteuttaa erittäin tehokkaasti ja imeytyy tosi hyvin ihoon. Kasvot tuntuu täysin kosteutetuilta ja pehmeiltä ja iholle on hyvä alkaa meikkaamaan. JA olen huomannut, että nassu voi jälleen erittäin hyvin! :) 


Toi Lumenen Natural Code -kasvovesi lähti Anttilasta vähän heräte ostoksena, mutta halusin jonkun puhdistavamman kasvoveden, joka mahdollisesti ehkäisisi epäpuhtauksiakin. Mä käytän yleensä niin paksuja voiteita, että kasvovesi voi sitten olla vähän jytympi. Mutta tämä puteli valikoitui oikeestaan loppu kädessä ton upean ulkonäön perusteella! Tykästyin tohon pulloon heti kun se osui silmään, tosi houkutteleva toi vihreä väri! :D 

Sitten kävin hamstraamassa tota super suosioon noussutta hammastahnaa vähän meillekkin. Mielenkiinnolla odotan, että pääsee kokeilemaan! 


Seuraavaksi vähän vaate hankintoja. 

Kävelin keskiviikkona iiihan nopeasti Zaran läpi kotimatkalla, enkä todellakaan aikonut ostaa mitään, mutta niin siinä vaan taas kävi, että heti osui kohdalle niin hienoja juttuja, että oli pakko koukata kassan kautta! ;D Ensin silmiini osui aivan upea kevättä puhkuva hame, jonka halusin sovituksen jälkeen ehdottomasti pukea tuleviin synttärikemuihini! Sitten matkalla ulko-ovelle katseeni osui erään vaaterekin alahyllylle, jossa komeilikin aivan täydelliset matta-mustat peruskorkkarit! Siitä asti kun edellis kesänä onnistuin pienessä maistissa tuhoamaan yhdet täydelliset kaunokaiset, olen uusia sopivia sillon tällöin etsiskellyt. Noh, yhdet itseasiassa ostinkin mutta tyhmänä en sovittanut niitä vaan kiikutin silmät kiiluen suoraan kassalle ja myöhemmin huomasin ettei niillä todellakaan voinut kävellä. Noh, tällä kertaa tepastelin sovituskoppi riviä päästä päähän muutamankin kerran ja totesin, että hyvin istuu ja hintakin oli vain 30 euroa, joten homma oli aika no-brainer! :D


Tänään oltiinkin sitten Miirulaisen kanssa taas vähän kaupungilla pyörimässä ja tälläkin kertaa aikomuksenani oli ostaa vain yhdet sukkahousut, I swear! :D Mutta löysinkin H&M:stä täydellisistä täydellisimmän valkoisen kevät takin, johon rakastuin tietenkin ensisilmäyksellä. Olin niin iloinen, että toi upea ilmestys osui kohdalle, kevät on täten pelastettu, koska kaapissa on nyt sitten jo kaksi ihanaa takkia kevättä ja kesää varten! Yeah buddy! Samaan kassiin sujahti vielä tollanen kiva ja erikoinen mekko. Se istui niin hyvin päälle ja tykkäsin noista nahka osioista ihan törkeesti, ja vilkaistuani hintalappua (15 euroa) asia oli pihvi! Dah! :P 


Olen nyt iltaisin sytytellyt taas ihan uudella innolla kynttilöitä palamaan, kun nyt tosiaan koko ajan tuo valoisa aika pitenee, niin täytyy nauttia noista hämäristä illoista vielä kun pystyy ;) Toki kesälläkin kynttilöitä voi poltella, mutta tunnelma on ihan eri tälleen pimeinä ja kylminä aikoina. 


Seuraavaksi sitten onkin ajatukset jo niissä tulevissa synttäreissä, mulla on jo paljon kivoja juttuja mietittynä! ;) Huomenna vielä töihin ja illalla sitten Saloon ja valmistelujen kimppuun! 

Laura <3

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Monday morning with the best of buns!

Tänään viettelin oikein ajan kanssa aamuani :) Oltiin sovittu projektiryhmän kanssa, että ei jakseta kokoontua koululla, niin tiedossa oli siis vapaapäivä! Ja voi jukupätkä, miten ihanaa oli nukkua vähän pidempään ja herätä aivan ihanaan auringonpaisteeseen, joka tulvi ikkunoista sisään ja nenänpäätä kutittelemaan! :) Kyllä se kevät sieltä vaan väkisin puskee, vaikka vähän takatalvi vielä iskikin. Ihanaa ja kohta onkin jo kesä!!! :D Mutta juu, hetken auringosta nautittuani nousin ylös ja marssin suoraan kauppaan. (Me vietettiin taas melkein koko viikonloppu Salossa, jotenka kaapit oli ihan tyhjät...) Ostin sitten vähän aamupala juttuja ja palasin innoissani syömään! :)



Useimmilla ihmisillä kahvi, on se juttu, mikä saa aamun käyntiin, mutta mulla se on ehdottomasti appelsiinimehu! Siis kyllä vaan menee koko päivä ihan pilalle, jos en saa aamulla kunnon lasillista appelsiinimehua! :D Ihanan kylmää, hedelmäistä, kirpeää ja raikasta appelsiinimehua! Aaaaah!! Tällä hetkellä suosikkina on juurikin toi Valion perinteinen keltainen purkki, se on mun makuun tarpeeksi kirpeää, en tykkää jos on liian makeaa. Piristyy kivasti :)


Ja ihan parhautta on myös meetvursti-sämpylät!!! Mut niissäkin on tarkkaa, että meetvursti on just tota Linjan kevyt meetvurstia, muuten ei maistu! Mira aina mulle kettuilee, kun mulle on niin tarkkaa mikä tuote kelpaa ja mikä ei, mutta minkäs sille voi, kun on monia kokeillut ja huomannut, että vaan niin harvat on hyviä! JA noi sämpylät, ai että mitä herkkupaloja!!! Siis ei uskois että pussisämpylät voi olla noin maukkaita, mut noi oli ihan kun jostain leipomosta suoraan tuoreina ostettuja! Pinnalta rapeita, mutta kuitenkin ihan pehmeitä ja sisältä pumpulisen kuohkeita! Uuuh, ja todella, todella hyvän makuisia! Ihan täydellisiä siis! Ostakaa hyvät ihmiset ja kokeilkaa itse!!! :D



Nyt on jo muutamana aamuna ollut tosi upea auringon paiste, ja tänään tosiaan pääsin nauttimaan siitä vähän paremmin kuin koulun likaisista ikkunoista...Kyllä se vaan niin paljon positiivisesti vaikuttaa mielialaan kun ulkona näyttää tältä:

Harmi vaan, että tänään en kyllä pääse keleistä sen enempää nauttimaan, sillä loppu päivä menee aivan täysin koulutöiden parissa ahertaessa...puuh...mutta tällaiset pika kuulumiset tähän väliin! :D

Laura <3

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Remember who you are and what you want

Ennen Miran ja Bellan tuloa, yritin taas napsia itse asukuvia, ja selkeästi parantamisen varaa on vielä sen saralla! :D Voisin vaikka aloittaa puhdistamalla kaikki peilit! :D Noh joo, puin illaksi päälleni ensimmäistä kertaa sen Tallinnan matkalta löytämäni ihanaisen villatakin ja voi vitsit, että tykkään siitä! Sopii niin vallan mainiosti hiusten väriinkin! ;) Yritin katsoa onko toi tehty jostain erityisestä langasta, koska toi tuntuu ihan uskomattoman pehmeeltä!!! Mutta ihan perus puuvillaa se kyllä merkintöjen mukaan oli... 


Noh, iloksemme Bella nappasi saapuessaan mulle vielä parit kunnolliset asukuvat, niin pääsee nyt uutukainen sitten paremmin oikeuksiinsa! :D Mun mielestä super kiva vaate ja sopii ihan mihin vuodenaikaan tahansa! Tollanen röyhelömäinen ja vaaleanpunainen-puuteri sävy on aika yber tyttömäinen, but I Love it! Mut tää on taas tätä mun tyypillistä hullaantumista, jota siis tapahtuu kohtalaisen usein ja kohtalaisen monen asian suhteen! :D Millon mikäkin maailman asia on ihan huippu-juttu, hoho! Mutta mitäs se elämä olisikaan ilman intohimoja! ;)


Seuraavaksi suunnattiin kaupungille! Oltiin valittu jo etukäteen, että mentäisiin Ravintola Fonttiin, koska mun mielestä se on tällä hetkellä Turussa ehottomasti ihan ykköspaikka viettää ystävien kanssa sellaista astetta rauhallisempaa iltaa (bellan toive) :D eli ei mitään känniörvellystä, vaan sivistynyttä illan viettoa keskustellen ja istuskellen muuten vaan ihmisten ilmoilla. Noh, Toki nyt parin lasillisen kera.. ;)


Fonttissa oli aavistetusti tosi paljon ihmisiä, mutta päästiin ilman varausta onneksi syömään. Salon kasvattina ei oo yhtään tottunut sellaseen, että pitäis joku pöytävarauskin mahdollisesti tehdä!? :D Itse oon kerran aikasemmin ehtinyt Fontissa käymään, ja itseasiassa sillon se oli just vasta avattu. Huomasi, että ainakin listaa oli muutettu paljonkin, koska sillon menusta löytyi ihan muutama annos, alle kymmenen, ja nyt oli jo monen monta sivua eri vaihtoehtoja! :)


Oli muuten ihan törkeen hyvää talon valkoviiniä Fontissa! NAM! Oon taas näin tulevan kevään myötä siirtynyt valkoviinien puoleen, kevyttä, raikasta ja pirteää, niinkuin ilmatkin :) Viini näkyy kuvassa listalla ensimmäisenä: Perlage Pinot Grigio, Italia, luomu. Yritin jo heti etsiä alkon sivuiltakin tota, mutta eipä löytynyt perkele! Kovin harmillista :( Täytynee koittaa jotain muuta Pinot Grigio rypäle viiniä vaan sitten..koska tossa kyllä jotenkin maku iski ihan kympillä! 


Fontti on tosi trendikkään oloinen mesta, just sellanen paikka mikä on kovassa nosteessa ja missä haluaa tulla nähdyksi! :D Ja mulle ainakin tulee heti mieleen Sinkkuelämää ja just kaikki ne uudet ravintolat, minne heidänkin oli aina pakko päästä avajaisilla näyttäytymään. Fontissa on tosi hienot valaistukset ja upeat isot ikkunat katutasolla. Paikka ei kyllä oo kauheen iso, mutta sopiva! :p Fontissakin alkoi loppu illasta live-dj soittelemaan settejään niinkun tosi monissa paikoissa täällä Turussa päin, joten fiilis oli myös hyvin kansainvälinen. Tykkäsin kyllä paljon!  


Ruuaksi valikoitui TAAS pizzaa! :D En tajua! Melkein aina viime aikoina kun on käynyt jossain ulkona syömässä, niin kaikista ihanan kuuloisista annoksista päädyn pizzaan! Tosi tylsää, mutta kun se pizza himo iskee niin ei siinä kyllä sitten enää mikään auta... :D Nytkin se syttyi heti kun näin ensimmäisen pizzan menevän ohitse toiseen pöytään, oli vaan niin herkullisen näköisiä! Ja niinpä oli meidänkin pizzamme! Mä päädyin kokeilemaan ihan perus Margharitaa tällä kertaa, Bella taas hifisteli oikeen kunnolla ja otti punajuuri pizzaa!? (Kala-annos päätyi siis Mirrin masuun.)


Buffalo mozzarellaa, kirsikkatomaattia ja tuoretta basilikaa
Buffalo mozzarella, cherry tomato, fresh basil
13 EUR

Paistettua siikaa, kukkakaali-pinaatti couscousta ja voikastiketta 
  Fried whitefish, cauliflower spinach couscous and butter sauce
24 EUR

Vuohenjuusto, paahdettu punajuuri, saksanpähkinä, balsamico, hunaja ja basilika
Goat cheese, roasted beetroot, walnut, honey, balsamico, basilica
14,50 EUR







Ruuat oli kaikki tosi hyviä! :) Mähän kuulun siihen pizzan syöjien joukkoon, joka rakastaa noita reunoja, joten siitä syystä toi Margharita houkutti. Ja voi että tuossa oli paksut, muhkeat ja pehmeät reunat! Niin maukasta että! :D 
(Tää blogger ei nyt jotenkin tykkää noista taulukoista mitkä kopsasin Fontin sivuilta...argh, ärsyttävää, en jaksa tapella tän kanssa enempää, joten tohon ylös jää nyt tollanen tyhmä iso väli...)


Siirryttiin syömisen jälkeen vielä Fontin baarin puolelle istumaan ja nauttimaan parit After Dinner-drinksut. Bella maistoi Golden Cadillac nimistä kerma drinkkiä mutta mun oli pakko saada vielä toinen lasillinen sitä nami talon valkkaria! ;) Jatkettiin siinä sitten vielä jutustelujakin...


Onhan se niin, että jos on vaikeeta, niin ystävien kanssa keskustelu auttaa ja piristää mieltä. Ja tuntuu tosi hyvältä tietää, että aina saa tukea, kun tarvitsee, ja aina joku kuuntelee, kun haluaa avautua. Ja meillä varsinkin kun on serkustenkin kesken tosi läheiset välit, niin näitä läheisiä ja rakkaita ihmisiä on ihan extra paljon! Vaikka ei voidakkaan mitään varsinaisia ratkaisuja näiden keskustelujen kautta saada, niin oon ihan varma, että kuulemalla muiden näkökulmia ja kokemuksia, ne omatkin ajatukset voi siitä selkiintyä johonki suuntaan. Ja jos ei muuta, niin onpahan ainakin kivempi porskuttaa eteenpäin kun tietää, että perhe ja ystävät pysyvät aina lähellä. 

Love you guys! :)

Laura <3

Yey, it's friday and pancakes!

Tänään on ollut kiva perjantai! :) Aamusta alkaen kivaa! Tai noh, olin suunnitellut nukkuvani pitkään, kun ei ollut koulua mutta Marko sitten suunnitelmani tuhosi huutamalla koko aamun puhelimeen...joten jouduin nousemaan sitten jo kymmenen maissa, kun saanut enää siinä metelissä nukuttua...mutta joo, ihan hyvähän se siihen aikaan jo noustakin :D Ehdin siinä sitten touhaamaan koko aamun kaikkia omia juttujani ja rentoutumaan :) Ja sehän mun kohdallani tarkoittaa mm. sarjojen katselua koneelta, blogien lukemista ja oman blogin kirjoittamista ja ihan vaan kaikessa rauhassa kotona oleilemista :)


JA tein mä vähän läksyjäkin, sain vihdoin ja viimein palautettua mun projektipäiväkirjan, joka on roikkunut yli viikon...vähän juu tuppaa noi muut kiinnostuksen kohteet välillä häiritsemään koulutöitä...vaan ei sitä kyllä millään malta keskittyä, jos on joku jäätävä postaus kesken :D Mutta vakavasti puhuen, kyllä mulla tekemistä olisi vaikka muille jakaa...tulostimen päällä esimerkiksi on lojunut jo monta viikkoa ihan jäätävä pino kirjoja, mitkä pitäisi saada projektia varten luettua ja olen ehkä kahdesta saanut pari ekaa kappaletta luettua...rästiin jääneistä raporteista puhumattakaan...hups...


Noh, niistä tässä ehtii vielä panikoida, pikku hiljaa täytyy vaan koittaa saada tehtävä kerrallaan hoidettua...saisi vaan itseään niskasta kiinni sen verran, että aloittaisi sen ensimmäisen tehtävän!!! :D Mutta ehkä en toivottavasti ole ainoa opiskelija, jolla tällä hetkellä on ajoittainen motivaation puute päällänsä...kyllä se tästä......

Päivällä Mirri tuli sitten visiitille tentin jälkeen ja käppäiltiin tohon rautatieaseman kulmalle Cup&Pint kuppilaan pannukakuille! Vihdoin! Oon jo vaikka kuinka monta viikkoa kyylännyt niiden ikkunassa olevaa kylttiä, american pancakeseistä ja kuolannut! Suomessa ei kauheen monesta paikasta nääs näitä herkkuja saa, tai itse en ole törmönnyt! Mutta nyt, NYT, pääsin niitä maistamaan! :)


Olipa kivaa istua päivää mukavassa kuppilassa tee kupon äärellä ja keskustella vakavia! :D Miralla on vähän vaikeeta aikaa tällä hetkellä ja usein päädytään sitten niitä asioita puimaan. Mutta tottakai, juttelu auttaa ja mielelläni kyllä kuuntelen. Harmittaa vaan kun tilanne tosiaan tuntuu kaikinpuolin vaikealta...ja ei toiselle kuitenkaan voi sanoa mitä pitää tehdä, vaikka varmaan Mirasta välillä tuntuu, että sanon yhtä sun toista miten asioiden pitäisi olla, mutta oikeesti toiselle voi vaan antaa vähän näkökulmia asioihin, koska loppu peleissä jokainen aina itse tietää parhaiten ja tekee itse ne sopivat päätökset. 



Mutta voi jestas sentään, mitkä jättimäiset annokset sieltä hetken päästä tuotiin pöytään! Aivan valtavia pan cakesejä ja otettiin vielä suurimmat annokset!!! HUH!! :D 

Olihan maittavia! :D Mulla oli pähkinä-vaahterasiirappi versio ja Miralla banaani-suklaa. Ehkä noi pähkinät ei ihan ollut mun lemppari-juttu, joten ensi kerralla voisin yhdistää noi kaks niin, että olis banaani-vaahterasiirappi! Mutta muuten tosi hyviä! Oikein kuohkeita ja hyvänmakuisia! Suosittelen! :D 

Jep, nyt alankin seuraavaksi valmistautumaan illan viettoon! :) Bella sieltä ilmoitteli, että haluaisi tulla vielä tänään Turkuun drinkeille nyt illalla, niin sovittiin, että he tulevat Miran kanssa yhdessä ja mennään sitten syömään ja drinkeille! Jee Jee! Kiva perjantai siis jatkuu! :) 

Laura <3