torstai 13. helmikuuta 2014

Det var torsdag idag

Hola Hola! Eilen kävin tosiaan Salossa hakemassa sitä passia itselleni ja siinäpä kävikin hauskasti! :) Marssin tiskille ajokortti ja uudet passikuvat kourassa, ja tokaisin, että uuden passin tarvitsisin kiitos. Noh, täti sitten naputteli tietoni koneelle, ja kysyi samantien, että hetkinen, minkäs takia mä uutta passia haen kun täällä on jo yksi valmis odottamassa!!! Olin ihan että whaaat!? Koska siis viime vuoden puolella yritin kyllä uutta passia jo kerran saada, mutta en päässyt noutamaan sitä ajoissa ja sainkin sitten kotiin jo kirjeen, jossa iloisesti ilmoitettiin, että koska et ole määräaikaan mennessä hakenut passiasi, se tuhotaan. Ei siis käynyt mielessäkään kysyä olisiko sitä passia vielä mahdollista saada, mutta sieltä täti sen kaapista nopeasti kaivoi ja lykkäsi käteeni, että siinä sulle tyttö passi! :D Hoho!  

Puin nyt tänään päälleni uudelleen saman asun kuin passikuviin, koska eilen unohtui omien kuvien otto. Valitsin varsin asialliset vaatteet, onhan passi kuitenkin virallisin dokumentti joka kansalaiselta löytyy. 


Valkoinen kauluspaita osoittautui pitkästä aikaa tosi kivaksi vaatteeksi. En muista itseasiassa, että olisin käyttänyt valkoista kauluspaitaa kertaakaan sen jälkeen kun lopetin tarjoilijan työt! Jäi vähän paskanmaku suuhun siitä duunista ja taisin suutuspäissäni uhota nimenomaan etten enää koskaan pukisi päälleni sitä valko-mustaa asua :D Mutta ehdottomasti tullaan kauluspaitaa tämän jälkeen näkemään! Todella tyylikäs ja raikas! 



Kävin koulun jälkeen tänään kerrankin isommassa kaupassa auton kanssa, ja kuten arvata saattaa, ostoskoriin päätyi sitten vähän muutakin kuin ruokaa...heh heh! Multa vaan yksinkertaisesti puuttuu se joku itsekuri-geeni näissä ostos asioissa :D Citymarketissa oli aika kova ystävänpäivä-ale, kaikki L´Orealin tuotteet sai -40%, niin pakkohan sitä oli muutamat putelit nappasta! :p Ostin meikinpuhdistusaineet kasvoille ja silmille. Noi mulla on ollut aiemminkin ja ovat ihan sellaset perus hyvät. Silmienpuhdistusaine ei kirvele ja on tehokas, ja kasvojen puhdistusaine jättää iholle kosteutetun tunteen. Eivätkä noi kummatkaan tuoksu juuri miltään, eli kuten sanottu oikein hyvät arki putsarit meikin poistoon. 


Mun mielestä meikin poistoon ei todellakaan tarvii mitään lukusus tuotteita, koska näitä kuitenkin käyttää päivittäin, niin kulutus on sen verran suurta, että ei ole mitään järkeä ostaa kalliita tuotteita. Ylipäätään olen vähän pohdiskellut mun kosmetiikan kulutustani, ja päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että on ihan turha satsata mihinkään, mikä ei edes loppu peleissä jää iholle vaikuttamaan. 


Ostin myös Youth Coden seerumin, jota olen käyttänyt jo pidemmän aikaa. Seerumit tosin kuuluvat yleensä niihin tuotteisiin, joihin olisin valmis satsaamaan kunnolla, mutta tästä ko. L´Orealin seerumista oli aika mullistava kirjoitus Karkkipäivä-blogissa, jonka luettuani kosmetiikka-maailmankatsomukseni koki kovan kolauksen mutta koin myös syvää kiitollisuutta siitä, että tällainen teksti on kirjoitettu. Tässä vielä linkki kyseiseen juttuun! Eli mikäli jotain rasvaa naamaasi hivelet, niin ehdottomasti kannattaa lukea! 


Postauksessa siis vertaillaan tätä Youth Coden seerumia Lancômen Genifique seerumiin, ja todetaan, että ne ovat 90-prosenttisesti samaa ainetta!!! Ja täytyy nyt tosiaan myöntää, että olin itse melkoisen yllättynyt jutun luettuani. Olen toki kauan tätä samaa asiaa pohtinut, että onko luksus tuotteet halvempia parempia, mutta nyt kun tähän vastauksen sain, niin tunnen oloni kyllä jotenkin tyhjäksi...Itse olen koko ikäni ihannoinut kaikkia äitinikin kaapista löytyviä merkki-purkkeja, ja kokenut ne ehdottomasti tehokkaammiksi ja paremmiksi, ja nyt saan tietää, että samaa tavaraa saa myös puolet halvemmalla...Tuntuu todella hurjalta tällaiselle sinisilmäiselle hölmölle :D


Noh, tämä youth code nyt tosiaan on itselläni tuntunut todella hyvältä, alhaisesta hinnastaan huolimatta :p joten sitä varmasti tulee kaapistani löytymään niin kauan kun tuotetta vaan myydään! :D En tosin ole huomannut sen nyt tehneen juurikaan mitään muutosta ihooni, paitsi tietysti kosteuttaa ihanasti. Mutta alunperin ideana olikin ottaa käyttöön joku ennalta ehkäisevä anti-ageing tuote, joka toivottavasti sitten pidemmän päälle käytettynä auttaisi pitämään ihon nuorena! Ja tässä vaiheessa on ehkä turha vielä tarttua johonkin tuhtiin ryppyvoiteeseen, niin kevyt seerumi tuntui erittäin hyvältä vaihtoehdolta :) Mutta tosiaan katsotaan sitten 10 vuoden päästä, josko olisi jotain merkkejä seerumin tehokkuudesta jo huomattavissakin! ;) 

Kotona kokosin eräälle rakkaalle ystävälleni Espoon kouluajoilta, pienen lahjapaketin ;) Ei olla nähty moneen aikaan, vaikka välimatka Helsinkiin nyt ei niin hurjan suuri olekaan...Harmillista, miten arjen keskellä kuitenkin tuntuu ettei aikaa vaan millään riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä..tämän paketin pelkkä lähettäminenkin on nyt kestänyt jo pari viikkoa! Mutta eiköhän se silti saajan mieltä lämmitä osoitteeseen saapuessaan :)  


Nyt jatkan iltaa ihanasti kotona nauttien upeiden kynttilöiden loisteesta! Sain äitiltä eilen mukaani vähän lisäystä Iittalan kivi-tuikku kokoelmaani! Kiitos mamma niistä! <3 Pöydällä onkin nyt jo aikas vaikuttava ja hieno asetelma kasassa! ;) Ihanaa, rakastan kynttilöitä niin paljon! Ja siis varsinkin näitä Iittalan... 


Hyvää iltaa! 
Laura <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti